Tee asioita mistä välität kaikkein eniten!

Tämä kirjoitus on erilainen kuin aiemmat tekstini ja ripauksen henkilökohtaisempi. Tämä on myös viimeinen tekstini tässä yhteydessä, ainakin toistaiseksi. Tätä kirjoittaessani olen junassa matkalla Helsinkiin. Alkuillasta minulla on palaveri, joka liittyy urheilufysioterapiaan, tosin aihetta lähestytään hieman eri näkökulmasta kuin yleensä. Huomenna aamulla lennän puolestaan Osloon kolmipäiväiseen urheilulääketieteen kongressiin oppiakseni uutta, samalla hieman töitä tehden. Tämä […]

Epätietoisuus nuorten urheilijoiden vaivoissa: Mitä pitäisi tehdä seuraavaksi?

Tämä aihe on lähellä sydäntäni ja siihen on muutama syy. Ensinnäkin, tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, miksi olen fysioterapeutti tänä päivänä. Toiseksi, asia tulee säännöllisesti vastaan työssäni. Ja se kaikkein tärkein syy, tämän asian parissa voitaisiin toimia mielestäni paremmin. Kuvitellaan seuraava tilanne. Nuorella urheilijalla on vaiva, joka on jatkunut jo jonkin aikaa. Harjoittelua on välillä […]

4 tärkeää oppia kuntoutujalle (ja liikkujalle) yritysmaailmasta

Lukiessani yrittämiseen liittyvää kirjallisuutta, olen huomannut monesti yksinkertaisten yrittämiseen liittyvien vinkkien pätevän myös hyvin kuntoutuksessa (ja liikunnan harrastamisessa). Yritystoiminta ja myös päivätyö ovat nykyään monesti projektiluonteisia ja niissä on selkeät tavoitteet ja askeleet. Kuntoutusprosessi on aivan samanlainen projekti. Tässä tekstissä ajattelinkin tuoda esille muutaman vinkin yritysmaailmasta, joista voisi olla hyötyä kuntoutujille. Voisi kai sanoa, että […]