#fysiofriday: Fysioterapeuttina nuorten maajoukkueen mukana

Näyttökuva 2017-11-30 kello 14.15.40.png

All Stars -leirien logoksi hyvä vaihtoehto fysioterapeuttimme Tommin mielestä.

Tänä vuonna olin mukana Suomen Koripalloliiton maajoukkuetoiminnassa All Stars –leirityksillä. All Stars –leireille osallistuu valmentajien ilmoittamia 13- ja 14-vuotiaita koripalloilijoita, jotka tavoittelevat paikkaa alle 15-vuotiaiden sisääntulomaajoukkueessa. Nämä leirit ovat siis nuoren koripalloilijan ensimmäinen askel kohti susipaidan päälle pukemista. Toukokuusta viime viikkoon ohjelma kattoi viisi leiriä, ja nostan tässä tekstissä kolme havaintoa leireiltä esiin.

 

Urheilufysioterapia on muutakin kuin huollon ohjaamista ja manuaalisia käsittelyjä

Fysioterapeutin rooli leireillä on tietysti tehdä erotusdiagnostiikkaa vammojen sattuessa, arvioida pelaajan pelikykyä ja auttaa hänet takaisin kentälle. Muu fysioterapeutin rooli pohjautuu hyvin pitkälle siihen, mikä ohjelma leirillä on. Itse olin tänä vuonna hyvässä asemassa, sillä leirimme sisälsivät reilusti erilaisia rasteja, joissa pääsin yhdessä fysioterapiaopiskelijoiden kanssa vaikuttamaan nuoriin urheilijoihin.

Rasteilla opetimme pelaajille sellaisia asioita, joilla voisi olla vaikutusta heidän loukkaantumisiinsa. Oma kokemukseni kolmen vuoden ajalta on se, että pelaajien tyypillisimmät vammat ovat alaselän ja polvien kiputilat, puujalat ja nilkan nyrjähdykset. Puujaloille emme oikein mitään voi, mutta muille kylläkin. Ohjauksemme vaikeutui leirien edetessä sisältäen hyppyjen alastulojen ja nilkan nyrjähdyksiä ennaltaehkäisevää harjoittelua, vartalon asennon harjoittelua ja harjoittelua se liikkeessä halliten. Jos siis sanoisi, hyvin perusasioita. Yhdessä palaverissa yksi fysioterapian opiskelija sanoikin, että on ehkä jopa hieman tylsää opettaa vain perus asioita.

Nuorten kanssa se vain taitaa olla sellaista. Yksi fysioterapeutin tavoite on tietysti vähentää loukkaantumisia, mutta toinen tärkeä tavoite on opettaa sellaisia asioita, jotka hyödyttävät heitä heidän aloittaessaan voimaharjoittelun. Ja tietysti lisäksi, jos opettamamme asiat siirtyvät heidän mukanaan koripallokentälle, voi heistä tulla myös parempia pelaajia. Tätä erityisesti käytimme motivaattorina.

 

Pieniä, tikkareita ja bulkkeja

Kyllä nuoret vain ovat hyvin erikokoisia! Toiset ovat saavuttaneet lähes jopa lopullisen pituutensa ennen vanhuuden tuomaa kutistumista, kun toiset eivät ole kasvaneet vielä ollenkaan. Toiset taas ovat pitkiä, mutta laihoja, kun toisilla on jo lihastakin hyvin paljon. Eroavaisuuksia löytyy reilusti.

Erot totta kai johtuvat siitä, että oli mikä tahansa ikä taulussa (esim. 13-vuotta), kaikki eivät kasva samaan tahtiin. Joku alkuvuodesta syntyvä, mutta myöhään kehittyvä voi olla samalla tasolla kasvussaan kuin loppuvuodesta syntyvä aikaisin kehittyvä (RAE = relative age effect). Nämä erot saattavat tuoda toisille etua kilpailuasetelmassa, kun toiset valitettavasti kärsivät siitä vielä tässä vaiheessa. Tämä saattaa kuitenkin olla kärsiville pitkässä juoksussa etu, sillä monesti heidän on osoitettu saavuttavan ja menevän myöhemmin ohi toiminnallisen ja räjähtävän voiman mittauksissa aikaisin kehittyviin nähden.

Oma havaintoni oli se, että lihaksikkaammilla nuorilla vammoja ei sattunut yhtä paljoa. Tietysti olisi helppo vetää johtopäätös, että lihasvoima vähentää vammoja (niin kuin se ihan oikeasti tekeekin), mutta tämä on tässä yhteydessä aivan omaa haisteluani.

 

Fyysinen kuormitus ja vammat

Leiritysten aikana tein pari havaintoa vammatiheydestä. Yleisin vamma leireillä oli nilkan nyrjähdys, jota säestivät polvien ja selän kiputilat. Nyrjähdykset eroavat näistä toisista siinä, että nämä muut kiputilat eivät syntyneet leirien aikana. All Stars –leiritykset alkavat niin sanotuilla massaleireillä, jossa on siis käytännössä valmentajien ilmoittamia pelaajia mukana. Pitkin prosessia tästä aineksesta sitten karsitaan pelaajia pois, jos he tässä vaiheessa eivät vielä näytä pääsevän maajoukkueeseen asti. Kun pelaajia on paljon ja karsintaa ei vielä ole tapahtunut, oli vaivoja enemmän. Kun lokakuussa taas kokoonnuimme karsitummalla materiaalilla yhteen, ei vammoja enää juurikaan sattunut. Jokin yhteys näissä varmasti on.

Mielenkiintoisinta oli se, että lokakuun leirillä minä tai opiskelijat emme tehneet yhtäkään nilkan teippausta ennen harjoituksia. En ole vielä ikinä ollut yhdelläkään leirillä, joka olisi tällainen. Päävalmentajammekin mietti leirin jälkeen, oliko meno ollut siis liian kevyttä. Vastaavaa ilmiötä ei ollut rupeaman viimeisellä leirillä viime viikolla, kun ennen harjoituksia teimme muistaakseni kahdeksalle tai yhdeksälle pelaajalle nilkan teippauksen. Kun pelaajia oli leirin lopussa pari alle 60, on prosenttiosuus aika huima.

Viimeinen leiri erosi tietysti aiemmista siinä, että sillä oli mukana kaikkein selvin kilpailullinen elementti. Muilla leireillä tehtiin kaksi harjoitusta päivässä, kun tällä leirillä oli jokaisena päivänä aamuharjoitukset ja illalla lähes täysimittaiset koripallo-ottelut. Panoksena oli, ei enempää tai vähempää, maajoukkuepaikat. Onkin aina muistettava, että loukkaantumisia eivät aiheuta vain fyysinen väsymys tai muut fyysiset osa-alueet, vaan ne ovat vain yksi osa palapeliä. Esimerkiksi stressi, koulu, perhe, ystävät, ravitsemus, uni ja palautuminen kaikki tuovat oman osansa kokonaisuuteen, kun loukkaantumisriskiä ajatellaan. Ja totta kai, leirillä oli vahva psyykkinen kuormitus heille, jotka paikan maajoukkueessa todellakin halusivat. En ole listaa nähnyt, ketkä nuo paikat saavuttivat, mutta uskoakseni monet niistä, jotka myös teippauspöydällä kävivät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: