Kuinka sanat voivat aiheuttaa kipua ja pelkoa?

Nuori salilla käyvä asiakas astuu vastaanotolle sisään selkäkipunsa kanssa. Hän on jo aiemmin käynyt hoitamassa selkäkipuaan muualla, jossa hänelle on myös suositeltu lääkärikäyntiä. Selkään tulee kipua monissa eri liikesuunnissa ja jalkaa pitkin matkaa kevyttä hermo-oiretta. Hänelle on sanottu, että hänen lantionsa on vinossa ja näin myös todellisuudessa on. Lisäksi hänen alaselästään ei juurikaan tapahdu eteentaivutusliikettä. Kaikki tutkittaessa viittaa siihen, että jokin aiheuttaa pientä painetta hänen hermoonsa. Tässä yhteydessä puhutaan mahdollisesta pienestä välilevyn pullistumasta ja annetaan harjoitteet kotiin, joilla lähteä tilannetta parantamaan.

Toiselle käynnille tullessa asiakas on käynyt lääkärissä. Lääkäri on myös puhunut mahdollisesta välilevyn pullistumasta. Asiakkaan tilanne on helpottunut selkeästi ja oireita ei ole enää niin paljoa. Hänen lantionsa vinous on täysin poistunut, mutta selästä ei vieläkään tahdo tulla liikettä. Harjoitukset päivitetään ja asiakas tulee kolmannelle käynnille noin puolentoista viikon päästä. Hänen oireensa ovat helpottaneet lähes olemattomiin ja hän on käynyt jo lenkilläkin. Selkä taittuu nyt hienosti myös eteenpäin ja asiakasta rohkaistaan hiljalleen palaamaan salille oireita kunnioittaen.

Onneksi muistin kolmannella käynnillä kysyä asiakkaalta vielä erikseen, mitkä hänen tuntemuksensa ovat olleet hänen vammastaan. Välilevyn pullistuma oli hänen ajatuksissaan saanut hyvin pelottavan ja uhkaavan kuvan ja hän oli jopa miettinyt, voiko hän enää palata täysipainoisesti harrastuksensa pariin ja voiko hän enää olla siinä hyvä. Nämä mielikuvat vammasta oli maalattu hyvin pitkälti aina kyykkyä ja maastavetoa tehdessä ohjeistamalla: ”Älä anna selän pyöristyä tai voi tulla välilevyn pullistuma!”

Olen itse ymmärtänyt nuoren fysioterapiaurani aikana, että peloista ja luuloista on vaikeaa päästä eroon. Tyypillisiä asioita, joita vastaanotolla kuulee toistuvasti edellä olevan lisäksi, ovat ”vino lantio”, ”hän laittaa sen aina paikoilleen”, ”jalat ovat eri pituiset”, ”toinen hartiani on alempana kuin toinen ja se aiheuttaa tätä ja tätä”, ”minulla on välilevyn pullistuma”. Tällaiset lauseet ovat pelottavia ja ne jäävät elämään aiheuttaen turhia pelkoja. Erilaisilla vammoilla on turhaa pelotella ihmisiä, koska pelottelun hinta voi olla ihmiselle suuri maksettavaksi: ”Nyt kun sinulla on tämä, pidä selkä koko ajan suorana!” Pian selästä ei juuri liikettä tapahdukaan.

urheilu

Meidän tehtävämme liikunta-ja terveysalalla on murtaa myyttejä, ei vahvistaa niitä. Totta kai olen myös itse kertonut vinosta lantiosta ja pullistumista, mutta nykyään kerron aina, mistä ne mahdollisesti johtuvat, mitä ne oikeasti tarkoittavat ja miten me yhdessä niihin puutumme. Meidän jokaisen vastuulla on ymmärtää, mistä oikeasti puhumme ja olla luomatta pelkoja. Asiakkaan rohkaiseminen on minun näkemykseni mukaan yksi fysioterapeutin tärkeimmistä tehtävistä samalla osoittaen, kuinka omalla työllään hän on saanut edistystä aikaan. Kollegani Jessen sanoin: ”Älä anna asiakkaalle (urheilijalle) leimaa, jota hän tulee kantamaan mukanaan. Sen sijaan osoita, mihin hänellä on mahdollisuus, ja näytä suunta.”


Voit varata aikasi asiantuntevaan fysioterapiaan tästä »

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: