Uusi vuosi, uudet unelmat?

Näin vierähtää käyntiin taas uusi vuosi edellisen jatkoksi. Edeltävä vuosi oli minulle siltä osin tärkeä, että tein yhä enemmän asioita, jotka ovat minulle erityisen merkityksellisiä. Inspiraationa toimi vuoden alussa tekemäni unelmakartta, joka muistutti minua pitkin vuotta minulle tärkeistä asioista jääkaappini ovessa.

Näyttökuva 2017-01-06 kello 19.30.27.png

Vuodenvaihde on otollista aikaa elämäntapojen muuttamiselle, uusien tavoitteiden luomiselle ja lupausten tekemiselle. Joulun jälkeen on usein energiaa ja intoa tehdä muutoksia elämään. Yhden illan aikana päätetään tavoite ja tätä lähdetään tavoittelemaan raivokkaasti. Minusta on hienoa, että ihmisillä on tavoitteita ja päämääriä, mutta valitettavan moni niistä jää kuitenkin toteuttamatta. Muutos tapahtuu vain hetkellisesti, jos tavoitteilta puuttuu perusta – kivijalka. Heikon hetken tullen on helppo antaa periksi, jos tavoite ei tunnukaan merkitykselliseltä. Olisiko mahdollista lähestyä asiaa hieman eri näkökulmasta ja tehdä itselle merkityksellisiä asioita, oli kyse sitten terveydestä, kodista, työstä,  ihmissuhteista tai vapaa-ajasta?

Viime vuoden alussa ystäväni kutsui minut Unelmakarttailtaan. Kymmenkunta ihmistä toi paikalle aikakauslehtiä, kartonkia ja askarteluvälineitä. Illan aikana tavoitteena oli tehdä kartongille oma unelmakartta lehtileikkeistä. Tunnin tai parin puuhastelun jälkeen jokaisella oli kasassa valmis tai keskeneräinen unelmakartta, jonka sisältöä kukin sai halutessaan avata muille osallistujille. Unelmakartat sisälsivät niin pieniä kuin suuriakin asioita, jotka saisivat tai saavat tekijän onnelliseksi. Tärkeintä oli, että jokainen sai ajan, paikan ja inspiroivan ympäristön omien unelmien miettimiselle ja mahdollisuuden jakaa unelmansa.

Unelmat ovat asioita, jotka kumpuavat ihmisestä sisältä päin. Jos ihminen työntää järjen äänen sivuun ja antaa itselle mahdollisuuden unelmoida, voi ajatuksissa syntyä itselle hyvin suuria asioita. Unelmia luodessa ei tarvitse olla realistinen. Raha, ihmissuhteet tai aika eivät estä unelmointia. Ne voivat olla hetkellisesti hidaste unelmien toteuttamiselle, mutta jossain vaiheessa elämää voi tulla otollisempi hetki edetä kohti unelmaa. Unelmat antavat iloa ja energiaa jokapäiväiseen elämään. Unelmoidessa on hyvä  tarkistaa, että unelma on todella sinun omasi. Se ei voi olla vanhempiesi, puolisosi, ystäviesi tai pomosi sanelema. Ei kannata säikähtää, vaikka unelmasi tuntuisivat hyvin kaukaisilta. Se kertoo vain siitä, että sinulla on rohkeutta ajatella erilaista tulevaisuutta. Jos lähes kaikki unelmasi ovat jo osana elämääsi, niin silloinkaan ei tarvitse huolestua. On ihan okei, olla tyytyväinen ja onnellinen nykyhetkeen! Uusia unelmia voi syntyä, kun elämä etenee.

Unelmien toteuttaminen on matka, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Jos unelma on todella lähtöisin ihmisestä sisältä päin, niin motivaatiota ei pitäisi joutua etsimään. Unelman toteuttaminen vaatii usein rohkeutta ja uskallusta tehdä jotakin tutusta ja turvallisesta poikkeavaa. Matka kohti unelmia voi olla hyvin opettavainen. Sen aikana saa tutustua etenkin itseen ja omiin ajatuksiinsa, mutta se on myös mahdollisuus kasvaa ja muuttua ihmisenä. Unelman toteuttamiseen voi mennä aikaa, mutta mikäli asia on sinulle todella tärkeä, niin jaksat kyllä odottaa oikeaa hetkeä sen toteuttamiseksi. Anna unelmille mahdollisuus myös muuttua. Kasvuprosessin aikana ajatukset ja unelmat voivat vaihtua erilaisiksi.

Unelma on paras perusta tulevaisuuden luomiselle.

-Victor Hugo

Kun unelmien kartoittamiseen on käytetty aikaa ja ajatuksia, on tavoitteiden luominen huomattavasti helpompaa. Tavoitteet ovat välietappeja kohti unelmiasi. Tavoitteet ja niiden täyttyminen ruokkivat unelmaasi ja pitävät intohimosi unelmaa kohti yllä. Ei ole väliä, kuinka pitkällä aikavälillä toteutat tavoitteet, kunhan koet eläväsi elämää, joka vie kohti lopullista unelmaasi. Palaa unelmiisi säännöllisesti, jotta jaksat tehdä myös epämukavia asioita nykyhetkessä. Jos unelma on tarkoitus toteuttaa pitkällä aikavälillä, niin ymmärrät paremmin, että yksittäiset hairahdukset ja tavoitteiden ajoittainen epäonnistuminen eivät suuressa mittakaavassa merkitse paljoakaan, jos suunta on muuten oikea. Vaikean paikan tullen voit aina palata ajattelemaan, miltä tuntuisi, jos suuri unelmasi toteutuisi ja löytää näin motivaation sen hetkisen tavoitteen toteuttamiseksi.

Hyvin tyypillinen tavoite on noin 5 kg painonpudotus. Uskallan kuitenkin väittää,  että tämä tekisi vain osan ihmisistä merkittävästi onnellisemmaksi. Jos unelma taustalla on jokin merkityksellisempi asia, joka todella tuottaa henkilölle onnellisuutta, voi 5kg painonpudotuksen perustelu olla itselle helpompaa. Jos painonpudotus mahdollistaa sinulle esimerkiksi rakkaan harrastuksen jatkamisen, energisemmän arjen lasten kanssa tai vaikka pitkän vaelluksen vuoristossa, niin motivaation löytäminen voi olla helpompaa. Tällöin painonpudotus on vain välitavoite ja väline kohti unelmaasi. Painonpudotus voi olla jollekin myös se suuri unelma ja en väheksy sitä ollenkaan. Tällöin tarvitaan vain rohkeutta, tukea ja taitoa toteuttaa se, sillä motivaatio unelman saavuttamiseksi kumpuaa varmasti sisältä päin.

  • Ota siis aikaa omien unelmien kartoittamiselle! Voit  miettiä asioista, jotka tekevät sinut tällä  hetkellä onnelliseksi ja tai tekisivat sinut tulevaisuudessa onnelliseksi. Älä ajattele järjellä, anna tunteen viedä ja ideoiden virrata. Voit käyttää apuna lehtien kuvia, tekstejä, piirustuksia, valokuvia tai vaikka musiikkia. Mieti miltä sinusta tuntuisi, kun unelmasi täyttyy.
  • Mieti keinoja, joilla pääset lähemmäs unelmaasi. Aseta välitavoitteita.
  • Jätä unelmasi sellaiseen paikkaan, että sinun on helppo palata niihin päivittäin edes ohimennen. Kun asiat ovat konkreettisesti ylhäällä esimerkiksi kuvien muodossa, niin ne luovat lyhyelläkin vilkaisulla sinulle mielikuvan unelmistasi.
  • Jaa unelmat, sano ne ääneen. Hanki ympärillesi ihmisiä, jotka rohkaisevat sinua unelmiesi täyttämisessä.
  • Älä suhtaudu unelmiisi liian vakavasti, vaan toteuta niitä intohimosta niitä kohtaan. Ajattele unelmien toteuttaminen matkana – kasvuprosessina.
  • Nauti matkasta, etene hitain ja varmoin askelin, sillä sinulla ei ole kiire minnekään.

-Anne


Jos kivut tai vammat haittaavat unelmiesi jahtaamista, fysioterapeuttimme ovat apunasi. Voit varata ajan 24/7 nettiajanvarauksemme kautta »

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: