Fysioterapeuttina maajoukkueen mukana, vol.2.

_MG_5048Tänä vuonna minulla on ollut suuri ilo toimia Suomen 15-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkueen fysioterapeuttina. Tämä teksti kertoo joukkueen kesän ensimmäisestä leiristä tältä viikkoa ja tehtävistäni fysioterapeuttina osana poikien maajoukkuetta.

Aloitetaan alkuun huumorilla.

”Urheilufysioterapeutin hommassa hyvä puoli on se, että ruoka on aina ilmaista.” Näin sanoi eräs tuntemani kokeneempi ja maineikas fysioterapeutti muutama kuukausi sitten. Tämä on usein totta. Kirjoittaja on kuitenkin kevään aikana hitaasti mutta varmasti saavuttanut ennätyspainonsa, joten neljän Kisakallion urheiluopistolla vietetyn päivän aikana tavoitteeni oli syödä fiksusti. Siitä huolimatta, että ennätykset on tehty rikottaviksi, kuten 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen staffi minua kannusti.

Mutta se siitä huumorista.

Kun saavuin Kisakallion urheiluopistolle leirin aloitukseen yhdessä joukkueen muun staffin ja pelaajien kanssa kello kymmeneltä, huomasin hyvin nopeasti, että hieman yli 30 henkilön joukossa olen porukan kolmanneksi lyhyin. Huolestuttavaa, sillä pelaajat ovat todellakin 15-vuotiaita poikia. Ymmärsin nopeasti, miksi oma pelaajaurani loppui hyvin lyhyeen.

Päiväni leirillä alkoivat kello 6 ja 6.30 välillä riippuen siitä, kuinka hyvin tyynyni oli aseteltu. Tällä leirillä tuo oli oikeastaan ainoa aika, jolloin ehdin itse harrastaa liikuntaa. Normaalisti osallistuisin poikien aamuliikuntaan klo 7.15, mutta tällä leirillä päätin jättää sen välistä. Aamu jatkuu suihkun kautta aamiaisella ja sieltä Susi Training Centeriin, jossa alan valmistella kello yhdeksältä alkavia harjoituksia.

Valmistelu tarkoittaa käytännössä sitä, että tsekkaan fysiolaukkuni olevan järjestyksessä, otan jääpussit valmiiksi mahdollista ensihoitoa varten ja suunnittelen, mitä tehtäviä teen tämän päivän aikana, lisäksi autan valmentajia tarvittaessa. Pian myös poikia alkaa valua saliin ja teippaan kasaan kaikki, jotka kaipaavat kasaan teippausta. Itse harjoitus kestää noin kaksi tuntia, jossa olen alkulämmittelyssä mukana, kuntoutan ja hoidan harjoituksesta sivussa olleita ja olen muuten vain valppaana, jos joku loukkaantuu harjoituksen aikana. Harjoituksen päätteeksi ohjaan loppuverryttelyn.

Sitten on ruokailun aika. Tällä leirillä teen kaikille pojille FMS-kartoituksen, jonka pohjalta annan heille kesän ajaksi harjoitteita heidän perusliikkumisvalmiuksiensa parantamiseksi. Aloitan tekemään kartoituksia noin 45 minuuttia ruokailun alkamisesta, teen niitä muutaman tunnin ja alan sen jälkeen valmistella illan toisia kaksi tuntisia harjoituksia. Ensimmäisten harjoitusten kaava toistuu. Harjoitukset loppuvat kello 18, jonka jälkeen pääsemme jälleen syömään.

Illaksi varaan aikaa kaikkien niiden poikien tutkimiseen, joilla on ollut viime aikoina jotain vammoja. Jokaista kohden varaan puoli tuntia aikaa ja ehdin tutkia illassa kolme tai neljä poikaa. Kello 21 menen vetämään pojille noin 45 minuutin lihashuollon. Kello on noin 22, kun olen huoneessani, käyn suihkussa, avaan telkun hetkeksi ja alan nukkua. Aamulla herään jälleen liikkumaan ja päivä toistuu läpi samalla kaavalla.

Tällä leirillä suurin huolenaiheeni on alaselän kivut. Leirille on tullut yksi poika, joka on vasta toipumassa lannenikamansa murtumasta, jonka kanssa harjoittelen paljon. Suurimmalla osalla tutkimistani pojista on myös nyt tai on ollut jotain selkävaivaa ja leirin aikana kahdella pojalla ilmestyy selkään jotain uutta kipua. Nuoren urheilijan alaselkäkipu on aina otettava tosissaan ja siksi käytänkin niiden tutkimiseen reippaasti aikaa. Onneksi kaikkiin löytyy loogiset syyt, jotka aiheuttavat liiallista kuormitusta alaselkään ja saamme oireita vähennettyä ja käytyä läpi harjoitteita tilanteen korjaamiseksi.

Nuorilla koripalloilijoilla yleisimmät ongelmat tuntuvat olevan oman vartalon hallinnassa ja liikkuvuudessa. Tämä ei sinänsä ole mikään yllätys. Eräs poika kertoi minulle kasvaneensa viime vuonna 20 cm. Kehon mittasuhteet muuttuvat rajusti ja lihassysteemi ei aivan pysy kehityksessä mukana. On valitettavaa, että loukkaantumisia aina ajoittain sattuu. On kuitenkin muistettava, että urheilussa niiltä on valitettavasti hyvin vaikeaa täysin välttyä, vaikka tehtäisiin kuinka paljon ennaltaehkäisevää työtä. Leirillä kasvuikäiset pojat reenaavat lähes 4 tuntia päivässä koripalloa ja heillä on lisäksi huolto ja aamuliikunta. Viikon kokonaisrasitus poikkeaa merkittävästi seurajoukkueessa toteutetun viikon harjoittelun määrästä suurimmalla osalla. On lähes varmaa, että jotain kyllä tulee tapahtumaan. Fysioterapeuttina voisikin kai ajatella, että päivä on onnistunut, jos harjoitusten aikana ei ole juurikaan tarvinnut tehdä mitään.

Oma tyylini hoitaa loukkaantumisia on musiikki. Soi päässä mikä tahansa biisi sillä hetkellä, kun teen joko ensihoitoa tai muuta työtäni, tai tulee sitten mikä tahansa biisi jostain asiasta mieleeni, alan luukuttaa sitä täysiä oman suuni kautta ulos. Yhdessä tilanteessa lauloin Taylor Swiftin Shake It Off –kappaletta, kun tein eräälle pojalle oskilloivaa aaltomaista hötkyttelyä hänen selkäänsä. Ravistimme kipua pois. Nuorten urheilijoiden kanssa koen, että fysioterapeutin rooli on leiriympäristössä olla myös kuin isoveli ja siihen itse myös pyrin. Joku, joka ei ole valmentaja, jonka kanssa voi heittää jerryä, ja jolle voi avoimesti puhua pettymyksistä harjoituksissa ja peleissä. Kun kaiken sen ”normaalin” työn ohella pystyy auttamaan ja tsemppaamaan nuoria, ei pitkätkään työpäivät harmita edes sekunnin vertaa.

Onneksi silti pääsen tällä viikolla vielä perjantaiksi ja lauantaiksi takaisin normaalitöihin lepäämään.

-Tommi 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: