Olkapään kuntoutus…Arnoldin opeilla?!

Olkapään kipuilu on yleinen vaiva ja ns. hankausoireyhtymä (joskus myös ’pinneoireyhtymä’) on kaikkein tyypillisin olkapääkipuun liitetty diagnoosi. Vaivan hoito on ollut vaihtelevaa ja esimerkiksi sen leikkaushoito on yksi yleisimpiä ortopedisiä toimenpiteitä.

Ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin Saara Ketolan tuoreen väitöskirjan mukaan leikkaushoito ei tuo lisähyötyä hankausoireyhtymän hoidossa, kun sitä verrataan fysioterapiaan.

”Saara Ketolan johtopäätöksenä on, että ohjattu ja valvottu fysioterapeuttinen harjoittelu on tämän oireyhtymän hoidon perusta.”

yle UUTISET, 27.3.2016

Fysioterapeuttinen harjoittelu on siis vaivan ensisijainen hoito.

Hyvä.

Mutta, tämä tuo mukanaan vastuuta ja myös joitain haasteita.
Ensinnäkin, jo ilmaisu – fysioterapeuttinen harjoittelu – voi olla haasteellinen. Liian usein tämä herättää mielikuvan flegmaattisesta ja tylsästä kuminauhan heiluttamisesta. Ja ei, nyt ei ole tarkoitus mollata kuminauhaa, eikä heiluttajaa. Tarkoitan toteutusta. Harjoittelu on muutakin. Toivon, että mielikuva muuttuisi.

”We need to make exercise as sexy as the scalpel.”

Jorgen Jevne, BJSM 2015

Muistetaan myös että tieto jonkin asian toimivuudesta on vasta ensimmäinen askel. Lopputuloksen kannalta pelkällä tiedolla on hyvin vähän annettavaa. Ratkaisevaa on kuinka tätä tietoa hyödynnetään. Joten keskeiseen asemaan nousee jälleen käytännön toteutus.

Vaikka harjoitusohjelman suunnittelu perustuu tarkan yksilöllisen tutkimuksen pohjalta tehtyihin päätelmiin, harjoittelussa tiettyjen peruslainalaisuuksien noudattaminen on tärkeää. Harjoittelun tulee olla oikein kohdennettua, riittävän rasittavaa, säännöllistä ja harjoittelun tulee kestää riittävän pitkään. Vasta tällöin nähdään harjoittelun tarjoama todellinen hyöty, jolla on pitkäkestoisia vaikutuksia.

”Hartialihakset vaikersivat odottamattomien harjoitteiden vuoksi. Olin näyttänyt niille, kuka oli pomo. Niille ei jäänyt enää muuta mahdollisuutta kuin parantua ja kasvaa.”

– Arnold Schwarzenegger, Total Recall –Uskomaton elämäntarinani

Arnold Schwarzeneggerin sanat sisältävät viisautta ja ne voidaan kääntää myös fysioterapiaan.

Ensinnäkin, ihminen on itsensä pomo, jolla on voimaa ja mahdollisuus vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Toiseksi, myös fysioterapeuttisen harjoittelun jälkeen on sallittua, että lihakset vaikertavat rasituksesta. Ja mikä tärkeintä, oikein toteutettu harjoittelu voi kasvattaa ja parantaa ei vain fyysisiä ominaisuuksia, mutta myös psyykkisiä valmiuksia.

Sinä pystyt.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollut jättää kuvaa, että on olemassa jokin kaikille sopiva muotti olkapään tai minkään muunkaan harjoittamiseen, vaan enemmänkin tarkoituksena oli herättää ajatuksia. Sillä harjoittelussa on voimaa, oikeasti! Älä jätä käyttämättä sitä.

Lisäksi on hyvä muistaa, että nousu kipujen maailmasta tähtiin ei ole käytännössä koskaan täysin suoraviivaista. Mutta kuten hyvin tiedät, harva asia elämässä on.

Lopetan erittäin kliseisesti. ”I’ll be back!” 😉 Hyvää viikonloppua!

-Jesse


 

http://yle.fi/uutiset/tuore_tamperelaisvaitos_yleista_olkapaavikaa_leikataan_turhaan__paras_apu_tulee_fysioterapiasta/8763793

Ketola, S. 2016. Shoulder Impingement Syndrome –Arthroscopic acromioplasty offers no additional benefits compared to structured exercise treatment. Acta Electronica Universitatis Tamperensis : 1645.

Jevne, J. 2015. The sexy scalpel: unnecessary shoulder surgery on the rise. BJSM Online First, published on January 29 2015. Doi:10.1136/bjsports-2015-094589


 

Vaivaako olkapää? Varaa aikasi fysioterapiaan tästä »

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: