Kolme sääntöä toiminnalliseen harjoitteluun

Toiminnallinen harjoittelu tuntuu olevan hyvinkin pinnalla oleva termi tällä hetkellä. Ja ihan aiheesta. Se on oikea valinta treenaajalle joka ei tavoittele painonnosto- tai kehonrakennusmitaleita. Mutta mitä se toiminnallinen harjoittelu sitten oikeastaan on? Tässä pari ajatusta asiasta.

Valitettavasti tämä taitaa olla suuren yleisön mielikuva toiminnallisesta harjoittelusta.

Valitettavasti tämä taitaa olla suuren yleisön mielikuva toiminnallisesta harjoittelusta.


”Toiminnallisen harjoittelun ensimmäinen sääntö: harjoittelu ei aiheuta turhaan kipua tai vammoja!”

Hyvinkin maalaisjärjellisesti voidaan jo nimestä päätellä, että toiminnallisen harjoittelun tulisi parantaa toimintakykyä harjoittelijan haluamassa asiassa. Urheilijalle se voi olla parempaa suoriutumista lajissa ja arkiliikkujalle päivittäisissä tehtävissä ja jaksamisessa. Molempia ehdottomasti yhdistävä tekijä on, tai ainakin pitäisi olla, kivun ja loukkaantumisten mahdollisimman tehokas eliminointi elämästä. Vammoilla on yleensä se huono puoli, että ne haittaavat tai estävät kokonaan harjoittelun, johtavat turhiin sairaslomapäiviin ja vaikeuttavat muutenkin elämää. Harjoittelun pitäisi parantaa toiminta- ja suorituskykyä ja elämänlaatua, ei haitata sitä! Kovaa saa ja pitää treenata, mutta kivun (ajoittaista lihasarkuutta lukuunottamatta) ja vammojen ei pitäisi olla hyväksyttävä osa treenaamista aktiiviliikkujallakaan. Kilpaurheilussa on luonnollisesti ihan omat sääntönsä ja riski-hyötysuhteen rajoja täytyy ajoittain koetella jos huipulle mielii…


”Toiminnallisen harjoittelun toinen sääntö: harjoittelu kehittää niitä ominaisuuksia joita varten harjoittelu on tarkoitettu!”

Sana toiminnallinen voidaan mielestäni helposti vaihtaa sanaan tarkoituksenmukainen, jolloin asiaa voidaan miettiä vielä yksinkertaisemmin. Harjoittelulla ja jokaisella harjoitteella tulisi olla tarkoitus. Onko esimerkiksi hauiskääntöjen vääntäminen vartin ajan naama irvellä tarkoitusta palvelevaa jos tavoitteena on rasvanpoltto? Tai kokonaisen treenipäivän pyhittäminen olkapäille jos salille ehtii kahdesti viikossa? Entä jos tavoitteena on kokonaisvaltaisesti vain parantaa kuntoa ja hyvinvointia keski-iän yllätettyä, niin onko levytangolla tempausten tekeminen tekniikan hajoamispisteeseen asti tarkoituksenmukaista, tarpeellista ja riski-hyötysuhteeltaan järkevää? Entä palveleeko laitteesta laitteeseen kiertäminen enää kenenkään tarpeita? Harva käyttää enää salkun kokoisia matkapuhelimia, mutta valitettavasti monella harjoitusmetodit ovat jämähtäneet kyseiselle aikakaudelle…

Tämä tekee sinusta hyvän polven ojentajan. Ei juuri muuta.

Tämä tekee sinusta hyvän polven ojentajan. Ei juuri muuta.


”Toiminnallisen harjoittelun kolmas sääntö: harjoittelua ei ole sidottu mihinkään yhteen treenimetodiin tai harjoitusvälineeseen, vaan oikeaa tapaa ja välinettä käytetään oikeassa tilanteessa.”

Sekä urheilijoiden että arkiliikkujien harjoitteluun on näihin päiviin asti käytetty pitkälti kolmen eri urheilulajin (!) harjoittelumetodeja: voimannoston, painonnoston ja kehonrakennuksen. Kaikilla kolmella on omat hyvät ja tarpeelliset puolensa, mutta valitettavasti mikään näistä metodeista ei yksinään ei ole suoraan siirrettävissä harjoittelijalle jolla ei ole aikomusta kilpailla näissä lajeissa. Mikään näistä ei myöskään valmista urheilijaa parhaalla mahdollisella tavalla liikkumaan usean lajin vaatimalla tavalla eli moniulotteisesti, vaan ne sisältävät pääosin ylös-alas ja eteen-taakse suunnassa tapahtuvia harjoitteita.

Sama pätee eri välineillä toteutettavaan harjoitteluun. Kahvakuulat, TRX ym. ovat loistavia harjoitusvälineitä ja vain yhtä välinettä käyttämälläkin voi toki päästä hyviin tuloksiin. Kaikilla välineillä on kuitenkin omat etunsa ja heikkoutensa ja jotkin liikkeet vain yksinkertaisesti soveltuvat paremmin tehtäväksi esimerkiksi kahvakuulalla kuin käsipainolla. Parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi on todennäköisesti fiksumpaa käyttää aina oikeaa työkalua oikeassa tilanteessa eikä yrittää selvitä kaikesta yhdellä ja samalla välineellä. Jos ainoa työkalusi on vasara, niin kaikki tuppaa näyttämään naulalta…

Kahvakuula on vain yksi työkalu. Oikein käytettynä hyvin tehokas sellainen.

Kahvakuula on vain yksi työkalu. Oikein käytettynä hyvin tehokas sellainen.

Sanan toiminnallinen voi mielestäni näiden esimerkkien perusteella korvata yksikertaisesti (ja kliseisesti) sanalla hyvä. Koko termi olisi täysin turha jos nykyinen harjoittelumme ei niin valitettavan usein jopa huonontaisi hyvinvointiamme ja toiminnallisuuttamme. Hyvä harjoittelu ei aiheuta sinulle lisää kipuja tai vammoja, vaan mielummin jopa parantaa niitä. Se vie sinua lähemmäksi juuri omia tavoitteitasi haastaen kaikkia vaadittavia ominaisuuksia siihen parhaiten sopivilla metodeilla ja välineillä. Toiminnallinen vain nyt sattuu olemaan myyvämpi termi kuin hyvä…


Optimoven uudistuneista toiminnallisen harjoittelun palveluista löydät lisätietoja tästä.

2 Comments on “Kolme sääntöä toiminnalliseen harjoitteluun

  1. Hei!

    Vaikken mikään ammattilainen näissä asioissa olekaan niin silti teksti on hyvä ja siitä varmasti monet saavat hyviä neuvoja omaan treenaamiseen.
    Varsinkin tuo mitä olen omillekkin valmennettaville (naisten rugbyjoukkue) sanonut että rasvaa polttaakseen kannattaa unohtaa yhtä lihasta kuormittavat harjoitteet ja sen sijaan rehdä kyykkyjä, rinnallevetoa yms mikä kuormittaa useita isoja lihaksia.
    Mutta koska palautetta varmaan saa ja pitää antaa niin noista laitteista olette mun mielestä valinneet parhaimman mitä tossa mollaaatte, reiden ojennus loppuun asti on yksi parhaista liikkeistä millä saa kuormitettua tuota reiden alapään lihasta ja sitä kautta ehkäistyä polvivammoja! Kuten sanoin etten ole ammattilainen mutta olisi kai siihen vinut ristikkäistaljankin ottaa ja kertoa että siinä treenajasta tulee hyvä näyttämään tyhmältä…

    Hyviä treenejä sinne! T sauli tyvi, polvivammainen

    • Moi Sauli!

      Kiitokset kommentista, ajatuksia on hyvä kuulla ja jakaa.

      Reisipenkin vaikutuksesta polven kuntoon on olemassa mielipiteitä molempiin suuntiin ja sen hyvyyttä tai huonoutta pohtiessa pitää mielestäni mennä hieman spesifimmälle tasolle.

      Jos puhutaan jo vammautuneen polven kuntoutuksesta esim. leikkauksen jälkeen, niin eristetty liike etureidelle voi olla hyvinkin tarpeellinen lihaksen vahvistamiseksi.

      Jos puolestaan puhutaan polvivammojen ennaltaehkäisystä (erityisesti ACL-vammoista), niin tutkimustieto ei käsittääkseni tue väitettäsi. Etureiden (tai minkä tahansa muun yksittäisen lihaksen) voimaa selkeästi tärkeämpiä tekijöitä ovat oikeiden linjausten hallinta liikkeessä eli käytännössä lihasten aktivoitumisen ajoitus ja järjestys. Naisurheilijoilla korostuvat erityisesti takareiden ja lantionseudun lihasten oikea-aikainen aktivoituminen. Näihin tekijöihin ei eriytetty polven ojennus mielestäni positiivisesti vaikuta ja saattaa itseasiassa olla jopa riskiä lisäävä harjoite jos ”etureisidominoiva” liikemalli sitä kautta lisääntyy.

      Suosittelen lukaisemaan tästä opinnäytetyöstä ainakin tuon ACL-vammojen riskitekijät kappaleen: http://www.theseus.fi/handle/10024/56885

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: